Työkyvyttömyys, sairauspäiväraha ja sairausloma

Työkyvyttömyys

Jaa kirjoitus

Työkyvyttömyys on Suomessa yleisempää kuin ajatellaan. Vuonna 2018 Suomessa oli noin 600 000 henkilöä, jotka kokivat, että terveydentila rajoittaa heidän työkykyään. Näistä noin puolet eli 300 000 henkilöä on osittain tai täysin työkyvyttömiä. Monesti työkyvyttömyys johtuu vammasta tai sairaudesta, joka rajoittaa kykyä ottaa täysipäiväistä työtä vastaan. Työkyvyttömyys on monesti myös väliaikaista.

Työnantaja odottaa, että työntekijä pystyy suoriutumaan työtehtävistä, joihin hänet on palkattu, mutta välillä onnettomuudesta tai vaikka vakavan koronaviruksen komplikaatioista johtuen, voi työntekijä joutua pitkällekin sairauslomalle. Tämä tarkoittaa, että työntekijästä tulee työkyvytön. Monelle tulee yllätyksenä, että työnantaja lopettaa sairauslomapalkan maksun määrätyn ajanjakson jälkeen, jolloin työntekijä tippuu Kelan sairauspäivärahoille. Tämä tarkoittaa myös merkittävää tulojen vähentymistä sekä paperityötä, koska sairauslomalla olevan työntekijän pitää itse osata hakea päivärahoja.

Kelan sairauspäiväraha

Suomessa työkyvytön henkilö saa Kelan sairauspäivärahaa, kun työkyvyttömyys on kestänyt yhtäjaksoiseksi omavastuuajan. Suomessa omavastuuajaksi lasketaan päivä, jolloin henkilö sairastuu plus yhdeksän seuraavaa arkipäivää. Mikäli henkilö on työsuhteessa, työnantaja maksaa työkyvyttömyysjaksolta eli sairauslomalta korvauksen, mikä vastaa euroiltaan normaalia palkkaa vähennettynä mahdollisilla lisillä. Palkkakuitissa sairausloma näkyykin omana rivinään.

Suomessa suurin osa työnantajista kuuluu johonkin työehtosopimukseen, jossa on voitu määritellä lakisääteistä omavastuuaikaa pidempi ajanjakso, jolloin työnantaja maksaa sairauslomalta ”täyttä palkkaa.” Näitä ovat esimerkiksi PAMin ja Pron työehtosopimukset, joista lisää seuraavassa kappaleessa.

Työehtosopimuksen vaikutus sairauspäivärahaan - mikä on sairausajan palkka?

Moni virheellisesti ajattelee, että pidemmän sairausloman (työkyvyttömyys) alkaessa työnantaja maksaa normaalisti palkkaa tai että tulotaso pysyy yhtä hyvänä kuin töissä ollessa. Mikäli työnantajasi vaihtuu muutaman vuoden välein, on hyvä nyrkkisääntö pitää mielessä, että noin kuukauden jälkeen sairauslomalta ei enää normaalia palkkaa tule ja tulotaso tippuu noin 30-40%. Moni työnantaja maksaa lakisääteistä noin 10 arkipäivän omavastuuaikaa pidemmältä ajalta sairauslomapalkkaa työntekijälle. Otetaan esimerkkinä PAMin Kaupan alan työehtosopimus:

Työvuodet samalla työnantajalla vaikuttavat sairauslomapalkan maksun kestoon:

  • Alle kuukauden työsuhde = 50% palkasta ensimmäisestä sairauslomapäivästä alkaen
  • Vähintään kuukauden kestänyt työsuhde = Lakisääteinen omavastuuaika (1+9 päivää)
  • 3kk – 3 vuotta kestänyt työsuhde = 4 viikkoa sairauslomapalkkaa
  • 3 – 5 vuotta kestänyt työsuhde = 5 viikkoa sairauslomapalkkaa
  • 5 – 10 vuotta kestänyt työsuhde = 6 viikkoa sairauslomapalkkaa
  • Yli 10 vuotta kestänyt työsuhde = 8 viikkoa sairauslomapalkkaa

 

Jokaisessa työehtosopimuksessa on sovittu erikseen palkanmaksusta, kun työntekijä on työkyvytön eli sairauslomalla

Sairauspäiväraha laskuri ja sairauspäivärahan määrä

Sairauspäiväraha on yllättävän pieni, varsinkin jos vuositulosi ovat korkeat. Sairausloman pitkittyessä tulot voivat siis tippua noin 30–40 %. Koska maksajana on Kela, voi uusimman laskukaavan katsoa suoraan heidän sivuiltaan osoitteesta: https://www.kela.fi/sairauspaivaraha-laskukaava

Esimerkkejä sairauspäivärahan määrästä, jota voidaan maksaa enintään 300 päivää:

  • Vuositulo 20 000 euroa (1666 €/kuukausipalkka) = sairauspäiväraha noin 42 €/päivä
  • Vuositulo 30 000 euroa (2500 €/kuukausipalkka) = sairauspäiväraha noin 63 €/päivä
  • Vuositulo 40 000 euroa (3333 €/kuukausipalkka) = sairauspäiväraha noin 77 €/päivä
  • Vuositulo 50 000 euroa (4 166 €/kuukausipalkka) = sairauspäiväraha noin 82 €/päivä

 

Laskutavasta johtuen suuri palkka ei siis korreloi suurta sairauspäivärahaa vaan oman talouden tulojen vähentyminen on suhteellisesti hyvinkin suurta.

Miten varautua sairauslomiin (työkyvyttömyys) ja tulotason ylläpitämiseen?

Vakuutusyhtiöt tarjoavat erilaisia työkyvyttömyysvakuutuksia. Me Vakuutustori.fillä tarjoamme kuukausimaksuisen Tuloturva-vakuutuksen, jossa on yhdessä paketissa vakuutus sekä työttömyys että työkyvyttömyyden (sairausloman) varalta. Tällä hetkellä suosituin vakuutuksemme on 400 €/kk korvaava vakuutus, joka maksaa noin 28€/kk ja on irtisanottavissa koska tahansa. Tapaturman osalta vakuutus on voimassa heti ja sairastumisen osalta 30 päivän kuluttua vakuutuksen ottamisesta.

Liity uutiskirjeen tilaajaksi

Uutiskirjeen tilaajana kuulet aina uusimmat uutiset vakuutuksista ensimmäisenä

Muita kirjoituksia aiheesta

Haluatko lisätietoja tarjoamistamme vakuutuksista?

Ole meihin yhteydessä ja kerromme mielellämme lisää

small_c_popup.png

Asiakaspalvelumme auttaa mielellään

Miten voimme olla avuksi?